2016-01-28

Hiitolan sukat




Vaikka näiden sukkien neulominen vaatiikin aika lailla keskittymistä, kannattaa sellaiset kuitenkin tehdä, niistä saa niin paljon kehuja muilta ihmisiltä!

Tämä ohje on Suomalaisesta sukkakirjasta (Mitronen; Nieminen. WSOY. Porvoo 1980). Sain kirjan pari vuotta sitten, mutta innostuin sukkien neulomisesta taas pitkästä aikaa vasta viime syksynä. Ihastuin ohjeessa oikeastaan sen raitaryhmiin ja edellisten pitsisukkien jälkeen tuntui vielä siltä, että kaipaan lisää pitsiä. Halusin sukat itselleni, vaikka minulla on villasukkia enemmän kuin pystyn laskemaan, tosin ei itseni tekemiä. Lankakopastani ei löytynyt sopivaa ohutta lankaa, ja ehdottomana edellytyksenä on, jos teen sukat omaan perheesen, että en voi ostaa uutta lankaa, vanhoja on paljon ja niistä on päästävä joskus eroonkin. Luonnollisesti tämä johti ohjeen muokkaamiseen, mutta tyköistuvien vaatteiden ohjeita on joka tapauksessa muutettava.

||--||--|||--|||--||--|| 8.
|o--||--||◿--◺||--||--o| 7.
|--||--||-|--|-||--||--| 6.
|o-||--||-◿--◺-||--||-o| 5.
|-||--||--|--|--||--||-| 4.
|o||--||--◿--◺--||--||o| 3.
|||--||--||--||--||--||| 2.
|o|--||--|◿--◺|--||--|o| 1.
| oikea silmukka (k)
- nurja silmukka (p)
o langankierto (yo)
◺ ylivetokavennus (skp)
◿ 2s oikein yhteen (k2tog)
Sukassa neulotaan tätä 8 krs kokoista kuviota jokaisella puikolla. Yksinkertaisesti selitettynä puikko alkaa ja päättyy aina 1o, puikon keskellä on aina 2n, joiden ympärillä tehdään kavennus joka toinen kerros ja välikerroksilla ne neulotaan aina oikein. Välissä neulotaan 2o 2n joustinneuletta. Kavennuskerroksilla puikon toisena ja toiseksi viimeisenä tehdään langankierto, joka neulotaan välillä oikein, välillä nurin, mikä milloinkin sopii joustinneuleen kohtaan. Jos siis silmukkamäärää haluaa vähentää tai kasvattaa, puikon alun/lopun ja keskikohdan välissä olevaa joustinneuletta voi muokata.

Taistelin pitkään raitaryhmien kanssa, miten voisin pienentää ne saamalla alkuperäisen suhteen kaikkiin raitoihin. Alkuperäisessä ohjeessa luodaan 96s, puikkojen numero on 2, lankana Rondon/Novitan Marimba ja tiheys mallineuleen reikäraidasta toiseen on 6cm ja 39 krs=10cm. Ohjeen mukaan varren raidat olisivat 11 krs punaista (p), 5 krs valkoista (v), 2p, 2v, 2p, 5v, 11p, 25v, 9p, 5v, 2p, 2v, 2p, 5v, 9p, 35v. Yhteensä tästä tulee 132 krs. Tämän sukanvarren pituudeksi tulisi siis 34cm, mikä on melkoisen paljon. Tämän kuvion halusin säilyttää, mutta pienennettynä. Taltioin tähän, miten omat sukkani tein, mutta neuloopahan tämän avulla täsmälleen kirjankin mukaiset sukat.

Lanka: Novita 7 veljestä (sinappi) 170g ja Helsingin villakehräämö Saana (tuotanto lopetettu) (sinivihreä) 50g/87m
Puikot: 3
Tiheys: reikäraidasta toiseen 6cm ja 36 krs=10cm
Koko: Nainen (noin 36)

Luo 96s eli 24 jokaiselle puikolle. Aloita kuvio heti. Omista raitaryhmistäni muodostui 9 krs sinivihreää (v), 4 krs keltaista (k), 2v, 2k, 2v, 4k, 9v, 20k, 7v, 4k, 2v, 2k, 2v, 4k, 7v, 29k ennen kantapäätä.  Kirjan ohje kehottaa kaventamaan 1. ja 4. puikolta 6s ennen kantapäätä, eli 12s. Itse kavensin yhteensä 28s. Aloitin pohjekavennukset toisen raitaryhmän alussa. Kavensin välikerroksilla samassa kohtaa puikkoa, missä kavennukset muutenkin tehdään, eli puikon keskikohdassa. Kavensin joka 7. krs ja yhteensä viisi kertaa. Ensimmäisellä kertaa kavensin 2s 1. ja 4. puikolta, seuraavat kaksi kertaa jokaiselta puikolta ja viimeiset kaksi kertaa 2. ja 3. puikolta. Näin 1. ja 4. puikolla on 18s ja 2. ja 3. puikolla 16s.

Neulo kantapää tavalliseen tapaan puolipatenttia. Kerroksia kantalappuun tein 34. Jaoin kantalapun osiin niin, että oikealla oli 12s, keskellä 11s ja vasemmalla 13s. Vasemmallahan voi hyvin olla yksi enemmän kuin oikealla (kavennukset aloitetaan vasemmasta ryhmästä ja voidaan myös lopettaa siihen), mutta oikealla ei enemmän kuin vasemmalla, ja keskellä on mukava olla pariton määrä, jotta puolipatentti jatkuu kauniisti. Yksityiskohtainen ohje kantapäästä löytyy vaikka neulomieni saapassukkien yhteydestä, jos kiinnostaa.

Tee kiilakavennukset. 1. ja 4. puikolla neulotaan sileää ja 2. ja 3. puikolla jatketaan kuviota. Ohjeen mukaan 2. ja 3. puikon silmukat kavennetaan samanaikaisesti kiilakavennusten aikaan kuvion kavennusraidoissa kunnes puikoilla on 18s. Kiilakavennusten jälkeen terän suorassa osassa kavennetaan vielä 2. ja 3. puikon silmukat 16:een. Itse kavensin kaikki nämä silmukat jo pohjekavennusten yhteydessä.

Aloita kärkikavennukset pikkuvarpaan kärjestä. Tässä tapauksessa aloitin ne siis kun terän suoraa osaa kantapää mukaan luettuna oli neulottu 16cm. Näin koko sukan pituudeksi tulee 23cm. Kavennukset tehdään puolittaisena nauhakavennuksena niin, että 1. puikon toiseksi viimeiset 2s neulotaan oikein yhteen ja 4. puikolla 1s o, jonka jälkeen ylivetokavennus. 2. ja 3. puikolla kavennetaan samanaikaisesti kuvion mukaisissa kavennusraidoissa niin, että silmukoita on suunnilleen yhtä paljon kaikilla puikolla koko ajan. Välikerroksia tehdään ensin 4, 3, 1 ja 1, jonka jälkeen kavennetaan joka kerroksella. Kun jokaisella puikolla on 2s, katkaise lanka, pujota se kahdesti kaikkien silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

2016-01-27

Punatulkku verhoihin


Katselin lepakoita lastenhuoneen verhoissa ja tajusin, että sinne on nyt unohtunut väärä vuodenaika. Tunsin oloni Pikku prinssiksi, kun pyysin taas Altilta: "Piirrä minulle punatulkku". Eikä minulle kelvannut boakäärme, joka oli syönyt punatulkun, ei vaarantuneita eläimiä saa syödä. Sitä paitsi punatulkun piti olla elämänsä voimissa ja lentää.

Tarvikkeet:
  • puinen pyykkipoika
  • musta ja harmaa kartonki
  • punainen ja valkoinen huopa
  • tummanruskea tussi, akryylimaali, sormiväri tms, me käytimme tussia
  • sakset
  • liima, esim. Eri-Keeper
  • askartelusilmä tms

Tussaa tai maalaa pyykkipojan toinen pää tummanruskeaksi, tästä tulee punatulkun jalat. Leikkaa mustasta kartongista punatulkku ja harmaasta sen siivet. Leikkaa punaisesta huovasta iso palanen linnun mahaan ja pieni pala valkoisesta punaisen viereen. Liimaa valkoinen huopa linnun mahaan, sitten toinen siipi linnun yläosaan niin, että se menee vähän valkoisen päälle.


Liimaa seuraavaksi punainen huopa niin, että se menee vähän valkoisen huovan ja harmaan kartongin päälle. Liimaa sitten vielä toinen siipi linnun toiselle puolelle ja silmä oikealle puolelle. Liimaa lopuksi pyykkipoika lintuun niin, että laitat liimaa vain toiseen puoleen pyykkipoikaa, jotta saat sen avattua. Pyykkipoikaa kannattaa availla muutaman kerran kuivumisen aikana, koska toinenkin puoli liimaantuu helposti kiinni. On tärkeää, ettei toisessa puolessa pyykkipoikaa ole liimaa, ja pienillä lapsilla varsinkin siihen menee helposti liimaa, joten pursuavia liimoja voi vaivihkaa vähän pyyhkäistä hammastikullakin.


Tässä vielä näppärä kaava punatulkkuun, jos piirtäminen tuntuu vaikealta.
Vihjeenä vielä, että jos laittaa kartongin kaavan alle ja piirtää viivoja pitkin jollakin melko terävällä, vaikka pikkulusikan toisella päällä, jää kartonkiin painauma, jota pitkin voi leikata.


2016-01-26

Leppäkerttu paperista


Lapsilla on tapana tehdä joku pieni kortti tai askartelu kavereilleen, joita näkevät pitkästä aikaa. Pikkukakkosen Neppajymykerho toimii heillä inspiraationlähteenä, samalla tavalla kuin itselläni craftgawker, jos itselle ei tule mieleen mitään sopivaa. Sieltä he bongasivat tämän leppäkertun.

Tarvikkeet:
  • musta kartonki 
  • punainen kartonki tai paperi
  • vaaleansininen silkkipaperi tai ohut paperi
  • sakset
  • liima
  • askartelusilmät tai kynä silmien piirtämiseen


Leppäkertun mahaan voi sitten vielä kirjoittaa pienen viestin.


2016-01-13

Huppumyssy



Mallina kuvassa toimii Nöpö, mikä hiukan vääristää huppumyssyn kokoa, sillä kyseessä on enemmänkin hilkka kuin poncho. Ohje on taas napattu Novitan sivuilta, mutta lanka eroaa alkuperäisestä niin paljon, että olen muokannut ohjetta rajusti.

Tuli tutustuttua Ravelryyn, ja siitä löytyneestä virtuaalisesta lankakopasta innostuneena päätin tehdä lankainventaarion. Se sopi hyvin juuri heränneeseen neulontavimmaan ja käynnisti isommankin kodin siivousprojektin, mikä ei ikinä ole pahitteeksi. Lapsi bongasi inventaarion yhteydessä langan, josta ehdottomasti halusi huppumallisen pipon, ja siitä se sitten lähti. Lankaa oli tasan 136g, eikä sitä enää valmisteta, joten se piti saada riittämään, mikä myös saneli lopputuloksen mallia ja kokoa. Kaikesta huolimatta huppumyssy on saajalleen täydellisen kokoinen ja hyvin istuva.

Lanka: Novita Jenga (tuotanto lopetettu) 136g
Puikot: 8
Tiheys: 10s x 18krs = 10cm x 10cm
Koko: lapsi, n. 130–140cm

Loin 80s ja neuloin ensimmäisestä mallikuviosta rivit 1–4, 7–10 ja 13–14. 14. rivillä kavensin kuitenkin vain neljästi, eli 8s, minkä jälkeen työssä oli 72s. Kahden sileän kerroksen jälkeisellä kavennuskerroksella kavensin 12s, työhön jäi 60s. Neuloin siis 9s, kavensin 2s ylivetokavennuksella, ja tein tämän kuudesti. Tämän jälkeen neuloin 7cm sileää kunnes siirryin neulomaan tasossa. Lisäsin molempiin reunoihin vain yhden silmukan, lähinnä koska lankani ei riittänyt enempään. Toisen mallikuvion pienensin alkuperäisestä 22s:sta 13s:aan : 2n 1o 1n 6s:n palmikko (3s apupuikolle taakse, 3o ja apupuikon 3s o) 2o 1n. Peilasin kuvion 36o s:n jälkeen ja tein mallin mukaset 5 välikerrosta ennen mallikuvion kääntämistä. Kun tein paksummalla langalla noin monta välikerrosta, palmikot ovat riittävän harvassa, että se ei niinkään näytä palmikolta vaan käärmeeltä. Jää nähtäväksi saavatko käärmeet vielä silmät ja kielen tai tuleeko siihen muuta eläimellistämistä.



Aloitin kavennukset neulottuani huppuosaa 19cm. Neuloin ne ohjeen mukaisesti, mutta jätin keskelle oikein yhteen kaventamisen ja ylivetokavennuksen väliin vain 2s. Poikkesin ohjeesta myös tekemällä ne neljästi tason neulomisen aikana, ennen siirtymistä keskisilmukoilla neulomiseen. En myöskään päätellyt lopuksi jääviä 4s:aa, vaan neuloin ne yhteen palmikkoreunuksen kanssa aina palmikkorivin lopussa. Silmukoin palmikkoreunuksen päät yhteen, eli ompelin ne silmukoita jäljitellen. Lankaa oli tässä vaiheessa vielä pari metriä, joten virkkasin viimeistelynä rivin kiinteitä ketjusilmukoita reunuksen reunaan. Se paikkasi sopivasti myös suuaukon alareunasta puuttuvia luotuja silmukoita, joita silmukoimalla alareuna olisi ohjeen mukaan pitänyt viimeistellä.

2016-01-02

Pitsineulepolvisukat lapselle




Tein nämä villasukat uudenvuodenlahjaksi lapselle, joten pienensin alkuperäistä Novitan ohjetta. Ihastuin ohjeeseen, koska pääsisin kokeilemaan siinä itselleni uusia juttuja, kuten tiimalasikantapäätä, kierrettyä joustinneuletta sekä sukan aloittamista kärjestä, ja onhan sukka myös kaunis.

Lanka: Novita 7 veljestä 130g (lisäksi 2m 10mm levyistä satiininauhaa koristeena)
Puikot: 3½
Tiheys: 24s x 45krs = 10cm x 10cm
Koko: lapsi, noin 34-35

Aloitin pitsikuvion kaavion 1. riviltä ohjeesta poiketen, koska se näytti mielestäni paremmalta kuin 6. riviltä aloittaminen. Tein kantapäätä varten lisäykset vain kahdesti, silmukoita oli tässä vaiheessa 53. Aloitin kantapään kun sukan pituus oli 17cm. Tiimalasikantapää oli uusi minulle, eikä Novitan ohje ihan riittänyt avaamaan mistä siinä on kyse, joten vakoilin täältä. Yllätyksekseni, se mitä Novitan ohjeen mukaan intuitiivisesti tein, oli ihan oikein, mutta halusin silti tarkistaa. Aloitin pohjelisäykset sukan takana vasta 20cm korkeudella kantapäästä, lisäsin 2s joka 6. krs kolmesti. Näin työssäni oli 59 silmukkaa. Kun olin tehnyt 25cm kantapään jälkeen, siirryin kierrettyyn joustinneuleeseen. Pujotin sukan taakse satiininauhan, koska pitsikuvio mielestäni huusi nyöritystä ja se sopii siihen täydellisesti.

2016-01-01

Pohjepituiset saapassukat


Nämä tein tässä syksyllä lämmittämään sienimetsässä. Lankoina olen hyödyntänyt pätkiä, joista ei yksinään mitään suurempaa olisi tehnyt. Sukkien raitojen värit ovat luonnonvalkoinen (v), mintunvihreä (m), harmaansininen (h), vaaleansininen (vs), tummansininen (s) ja ruskea (r). Raitojen kanssa on tärkeää pitää säännöllisyys. Kaunista jälkeä raitaryhmiin saa helposti hyödyntämällä Fibonaccin lukujonoa, eli hyvät luvut kerroksille ovat esim. 1, 2, 3, 5, 8 ja 13. Tässä olen toteuttanut kaavaa: 5v, 2r, 3h, 2s, 5m, 2r, 3vs, 2s. Lankoja ei kannata katkaista raitasukissa kesken sukan, mitä nyt kantapään kohdalla täytyy, vaan kuljettaa mukana koko matkan. Kieputan jokaisen langan vuorollaan neulottavan langan ympäri niin, että ne sitoutuvat työhön, eivätkä lerpata koko matkaa ennen seuraavaa vuoroaan. Tältä se näyttää nurjalla puolella.


Tässä ohje sukkiin.

Lanka: Novita Nalle 170g
Puikot: 3
Tiheys: 26s × 36krs = 10cm × 10cm
Koko: mies, noin 44
  • Luo 72s eli 18 jokaiselle puikolle.
  • Tee kaksinkertainen sukansuu.
    • Neulo 4 krs o, 1 krs n, 4 krs 2o 2n joustinneuletta.
    • Yhdistä silmukat yksitellen luontisilmukoihin. Siis taita neule nurjan kerroksen kohdalta kaksinkerroin ja poimi reunasta luontisilmukka yksi kerrallaan neulottavan silmukan eteen. Neulo luontisilmukka yhteen seuraavan silmukan kanssa. Toista tämä jokaisen 72 silmukan kohdalla. Tämä saattaa olla hankalaa vasta-alkajalle, eikä virheitä saa tapahtua. Tällä tavalla saadaan kuitenkin kaunis kaksinkertainen sukansuu, joka ei kiristä, ja sen tekeminen kannattaa opetella.
  • Neulo joustinneuletta 24cm (86 krs), niin että saat raidan loppuun.
  • Vaihda sileään neuleeseen ja neulo jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2s yhteen, joka puikolle jää 16s.
  • Neulo sileää 9cm (31 krs), taas niin että saat raidan loppuun.
  • Neulo kantapää. 
    • Neulo ensin 1. puikolla olevat silmukat puolipatenttia, eli 1s oikein neulomatta, 1s o, toista tätä ja lopeta puikko 1o.
    • Käännä työ. Nosta 1s nurin neulomatta keihästäen (lanka silmukan edessä, puikko silmukkaan oikealta vasempaan, nosta silmukka puikolle neulomatta). Neulo loput silmukat nurin ja neulo samalle puikolle myös 4. puikon silmukat nurin. Näin puikolla on 32s.
    • Käännä työ. Nosta 1. s oikein neulomatta ja neulo puolipatenttia koko puikko. Käännä työ. Nosta 1. s nurin neulomatta keihästäen ja loput silmukat nurin. Jatka tätä kunnes olet tehnyt 40 krs. Kantalapussa on hyvä olla kerroksia vähintään yhtä paljon kuin silmukoita on puikolla, mutta varsinkin suuriin miesten sukkiin kannattaa tehdä kerroksia tätä enemmän. Tässä tapauksessa kerroksia olisi oltava siis vähintään 32, ja varsinkin pienempiin naisten sukkiin neuloisinkin lähemmäs sitä kerrosmäärää. 
    • Aloita kantapohjan kavennukset työn oikealla puolella. Neulo puolipatenttia 20s, kavennus ylivetäen (nosta 1s oikein neulomatta, neulo 1s, vedä nostettu silmukka neulotun yli), jätä loput silmukat puikolle odottamaan.
    • Käännä työ. Nosta 1. s nurin neulomatta keihästäen ja neulo 9s nurin. Neulo seuraavat kaksi silmukkaa nurin yhteen ja jätä loput silmukat puikolle odottamaan.
    • Käännä työ. Nosta 1. s oikein neulomatta, jatka puolipatenttia keskimmäisillä silmukoilla, joita on yhteensä 11, kaventaen taas ylivetäen viimeisen niistä ensimmäisen reunalla odottavan kanssa.
    • Jatka neuloen keskimmäisillä silmukoilla edestakaisin reunoissa kaventaen, kunnes kaikki reunojen silmukat on kavennettu pois. Viimeinen kavennus on oikealla puolella. Puikolle jää 11s. Kavenna niistä keskimmäinen pois seuraavalla kerralla kun tulet niiden kohdalle.
  • Poimi sivusilmukat.
    • Poimi silmukat kantalapun vasemmasta reunasta ja neulo ne samalle puikolle, jolla kantalapun silmukat ovat. Voit tehdä tämän joko poimimalla ensin kaikki silmukat tyhjälle puikolle ja neulomalla sen jälkeen tai neulomalla ne puikolle samalla kun poimit ne. Silmukoita tulee 20 eli puolet kantalapun kerrosten määrästä. Poimi viimeisen silmukan jälkeen yksi ylimääräinen silmukka kantalapun ja 2. puikon välistä ja neulo se yhteen viimeisen kantalapusta poimitun silmukan kanssa.
    • Neulo 2. ja 3. puikko tavallisesti.
    • Poimi ja neulo kantalapun oikeasta reunasta silmukat ja taas yksi ylimääräinen välistä, jonka neulot yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo tälle puikolle myös puolet kantalapun silmukoista. Kavenna näistä viimeiset yhteen.
  • Tee kiilakavennukset.
    • Neulo 1. puikon lopussa kavennus oikein yhteen ja 4. puikon alussa ylivetäen.
    • Neulo välikerros ja toista kavennukset. Neulo seuraavaksi kaksi välikerrosta ennen kavennuksia. Tee vieläkin kaksi välikerrosta ennen seuraavia kavennuksia. Tämän jälkeen välikerrosten määrä kasvaa aina yhdellä, seuraavaksi 3, sitten 4, 5 ja vielä 6, kunnes kaikilla puikoilla on yhtä paljon silmukoita.
  • Jatka sileää neuletta pikkuvarpaaseen saakka, tässä tapauksessa 17,5cm (62 krs) kantapäästä.
  • Tee kärkeen spiraalikavennus.
    • Neulo jokaisen puikon alussa kaksi silmukkaa yhteen ja tämän jälkeen välikerros.
    • Siirrä kavennuskohtaa yhden silmukan verran vasemmalle ja kavenna taas jokaiselta puikolta yksi silmukka. Tee välikerros. 
    • Toista tätä, kunnes olet päässyt puikon loppuun kavennuksissa. Tämän jälkeen kavennukset jatkavat siirtymistä yhdellä vasemmalle joka kerta, mutta välikerroksia ei enää tarvita. 
  • Kun työssä on jäljellä 2s jokaisella puikolla, katkaise lanka ja pujota se kaksi kertaa kaikkien silmukoiden läpi. Päättele langat ja höyrytä valmiit sukat kevyesti.