2016-04-18

Chilisoppa


Tämä on helppo arkiruoka, joka on tuntunut maistuvan hyvin lapsillekin. Chilisopaksi me sitä kutsumme, mutta voisi sitä nimittää chili sin carneksikin.

Ainekset (6–7annosta):
  • noin 10 perunaa
  • 4 isoa porkkanaa
  • 2 isoa sipulia
  • 1 tölkki (500g) tomaattimurskaa
  • 2 tölkkiä valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
  • 1 pakastepussi (450g) vihreitä papuja
  • ½ dl rypsiöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl jauhettua paprikaa
  • 1 tl chilijauhetta
Laita kattilaan hiukan vettä kiehumaan; sen verran etteivät kasvikset pala pohjaan. Kuori ja pilko perunat ja laita ne kattilaan.


Kuori ja pilko porkkanat ja laita perunoiden seuraksi.


Kaada sekaan tomaattimurska ja valkoisen pavut. Näistä soppa saa varsinaisen nesteensä.


Pilko kuoritut sipulit sekaan.


Pilko vihreät pavut ja kaada päälle.


Lisää öljy ja mausteet. Sekoita. Hauduta soppaa tunti tai pari, niin kauan kunnes kasvikset ovat luovuttaneet nesteensä. Hämmennä soppaa säännöllisesti, tiuhaan tahtiin, tai se palaa pohjaan. Soppa on itse asiassa parempaa seuraavana päivänä, kuten keitot yleensäkin, mutta herkullista se on saman tien syötynäkin. Seuraksi kannattaa ottaa vaalea leipä, jolla saa pyyhittyä lautasen lopuksi.

2016-04-17

Kuvien jäljentäminen toiselle paperille


Tämä on kätevä tapa saada jäljennettyä kuvia, jos ei piirtäminen mallista tai muutenkaan ole niitä omia vahvuuksia. Tämä kikka on ehkä monilla tiedossa, mutta itse en olisi sitä keksinyt, Altti opetti. Siispä haluan tämänkin tänne talteen, saatan myöhemmin unohtaa.

Näistä jäljennetyistä kuvista vihreällä pohjalla olevat ovat Kenneth Grahamin Kaislikossa suhisee -kirjasta, kuvittanut Eric Kincaid. Punaisella pohjalla oleva on Beatrix Potterin Petteri kaniinista.

Halutun kuvan päälle laitetaan leivinpaperi. Alkuperäinen kuva näkyy leivinpaperin läpi, ja leivinpaperiin piirretään pehmeällä lyijykynällä alkuperäisen kuvan ääriviivat. Lyijykynän on hyvä olla pehmeydeltään vähintään HB ja jonkin verran tylsä, lyijytäytekynä ei siis ole hyvä.

Leivinpaperi asetetaan paperille, johon kuva halutaan jäljentää, lyijykynällä piirretty puoli paperiin päin. Paperille jäljennetään siis peilikuva alkuperäisestä kuvasta. Leivinpaperin on tärkeää pysyä paikallaan, joten sen voi halutessaan teipata paikoilleen. Sitten lusikan pesällä hierotaan huolellisesti painaen jokainen kohta leivinpaperista, jossa piirrosta on.


Näin paperiin jää heikko lyijykynäjälki halutusta kuvasta. Se sitten vielä vahvistetaan halutulla kynällä. Me olemme tässä käyttäneet mustaa geelikynää, mutta sillä ei tosiaan ole mitään merkitystä. Kuvan voi toki vielä värittää, jos haluaa.

Näitä kuvia on tehty lasten tarravihkoihin. Tällaiset tarravihot toimivat kannustimena halutun käytösmallin omaksumisessa. Valitaan joku hyvä mutta hankala tapa, jota halutaan lapsessa vahvistaa, esimerkiksi omassa sängyssä nukkuminen. Sovitaan lapsen kanssa, että jokaisesta onnistuneesta kerrasta, esimerkiksi omassa sängyssä nukutusta yöstä, saa tarran vihkoon. Sovitaan miten monta tarraa tarvitaan kunnes lapsi saa jonkin yhdessä sovitun palkinnon. Tämä voi olla vaikka 5-10 tarraa, riippuen tehtävän vaikeudesta ja toistuvuudesta. Palkinnon ei tarvitse olla mitään materiaalista, vaan vaikka jotakin mukavaa tekemistä.

2016-04-15

Kevätseuranta


Olennaiseen osaan kevättä kuuluu luonnon tutkiminen. Lapset etsivät mielellään kevään merkkejä ja Luonto-Liitoltakin löytyy helppo ja valmis kevätseurantakaavake lapsille. Me teimme oman tyhjän kaavakkeemme, johon lapset saavat itse piirtää ja kirjoittaa havaintojaan. Tässä on tilaa 30 havainnolle, mutta papereita voi toki ottaa lisää, jos haluaa kirjata ylös kaiken mahdollisen havaitsemansa. Eikä tähän ole pakko piirtää kuvia, jos ei jaksa. Lapset osaavat kirjoittaa, joten sekin riittää hyvin.

2016-04-10

Origamipallo


Japanilainen ystäväni opetti tämän minulle, ja esikoululainen opetteli sen tekemistämme palloista. Hän innostui pallosta niin, että on pitänyt esikoulussaan origamityöpajoja, ja nyt jokainen halukas siellä on oppinut tämän tai sen lumpeenkukan, jota hän pääsiäisenä teki. Teknisesti ottaen tämä on kyllä lähempänä kuutiota kuin palloa, mutta pallona se minulle opetettiin, joten en osaa sitä muuna ajatella.

Aloitetaan paperin kuviopuoli alaspäin (1). Paperista tehdään kuvasarjan viimeinen kuvio (6), jollaisella aika moni muukin origami alkaa. Siihen päästään taittamalla paperi ensin kulmittain, avaamalla ja toistamalla toiseen suuntaan (2). Sitten paperi taitetaan pituussuunnassa puoliksi (3) ja vielä kerran puoliksi (4). Yksi syntyneen neliön kulmista (kuvassa 4 vasen yläkulma) taitetaan vastakkaiseen kulmaan niin että syntyy kolmio (5). Paperi käännetään toisin päin ja tämä toistetaan vielä toisella puolella (6).


Nyt molemmilla puolilla paperia on kaksi irtonaista kulmaa, jotka taitetaan keskelle (7&8).


Äskeisestä muodostunut  kulma taitetaan keskelle taitteeseen (9). Tämä tehdään myös neljä kertaa, symmetrisesti jokaisessa samanlaisessa kohdassa (10).


Kuvassa 8 taitetut irtonaiset kulmat taitetaan nyt äsken taitettujen pienten kolmioiden sisään (13). Kulma siis taitetaan pienen kolmion päälle (11) ja vielä takaisinpäin paperin suuntaisesti (12). Pientä kolmiota avataan kevyesti, jotta juuri syntynyt taitettu paketti saadaan sen sisään (13&14). Tämä tehdään symmetrisesti yhteensä neljä kertaa.



Toisessa päässä taiteltua paperia on reikä, johon puhalletaan, ja pallo on valmis.